talous / marraskuu 10, 2017 16:33 / päivitetty marraskuu 10, 2017 16:33
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Seminaarin osallistujat korostivat puheenvuoroissaan, että Karjalan tasavallalla ja Suomella on rajan ylittävässä yhteistyössä paljon yhteisiä intressejä. Nämä liittyvät muun muassa matkailuun ja rautatiekuljetuksiin.

Suomen Pietarin-pääkonsulaatin Petroskoin-toimipisteen konsulin Tarvo Niemisen mukaan Venäjän ja Suomen talous kasvavat nyt aikamoista vauhtia. Siksi nyt on hyvä aika etsiä uusia bisnesmahdollisuuksia ja investointikohteita molemmin puolin rajaa.

— Myöntämiemme viisumien määrä on tänä vuonna kasvanut 70 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Niin kuin ennenkin meillä on tarkoitus joustavasti ja nopeasti myöntää viisemeita Petroskoissa. Tällä käytännöllisellä toimella voimme edesauttaa sitä, että bisnes kehittyy suotuisasti, Nieminen sanoi.

yhteiskunta / marraskuu 10, 2017 14:46 / päivitetty marraskuu 10, 2017 14:46
Margarita Pehkonen

Vuonna 2015 Petroskoin valtionyliopistossa avattiin Ilmarinen-tutkimuslaboratorio, jossa lapset voivat kehittää tieteellistä työtään. Avajaisissa viranomaiset sanoivat toivovansa, että laboratorion toiminnasta olisi suurta hyötyä nuorille. Nyt laboratoriossa on 12 opetuskurssia.

Pian Petroskoissa avataan lasten uusi tutkimuskeskus Sampo, jossa koululaiset voivat laatia hankkeita ja kokeilla voimiaan eri tieteenaloilla.

yhteiskunta / marraskuu 8, 2017 11:06 / päivitetty marraskuu 8, 2017 11:06
Marina Petrova
KUVA: Marina Petrova
Karjalainen Tatjana Jungina harrastaa valokuvausta ja toimii oppaana Paanajärven kansallispuistossa. Hän tutustuttaa turisteja muun muassa karjalaisten perinteisiin karjalaisessa talossa vanhassa kylässä Vartiolammissa.

 

Tatjana Jungina työskentelee Paanajärven kansallispuistossa oppaana ja kamera on aina hänen käsissään. Hän tarjoaa tuoreita näkymiä puiston upeisiin maisemiin nettisivullaan.

— Kuvieni kautta toimin muun muassa vammaisten oppaana puistossa. Tutustutan heitä kasveihin ja eläimiin, erilaisiin kohteisiin ja ilmiöihin. He kiertävät puistossa virtuaalisesti netissä ja odottavat minulta yhä uusia nettiretkiä, Jungina sanoo.

piirit / marraskuu 7, 2017 16:21 / päivitetty marraskuu 7, 2017 16:21
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Tänä vuonna tehtiin remontti Soutjärven koulussa. Remontoitiin yhteensä kolme luokkaa.

Karjalan tasavallassa viime vuonna hyväksytyn vepsäläisalueen kehitysohjelman toteutus on jatkunut tänä vuonna. Ohjelma kestää vuoteen 2020 saakka.

Ohjelma panostaa paljon vepsäläiskylien sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Näihin tarkoituksiin saatiin tälle vuodelle noin 2,7 miljoonaa ruplaa liittovaltion rahoitusta ja 107 000 ruplaa tasavallan rahoitusta.

petroskoi / marraskuu 3, 2017 15:31 / päivitetty marraskuu 3, 2017 15:34
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Tietopelissä oli kymmenen asemaa, joissa piti tehdä tietty tehtävä rajoitetussa ajassa. Kuva-asemalla piti löytää kuville sanavastineet.

Yli sata koululaista eri Petroskoin kouluista sekä Louhen koulusta kokoontui Tervetuloa suomen kieleen –peliin Petroskoin 3. kouluun. Peli pidettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin ja oli tarkoitettu viides- ja kuudesluokkalaisille, jotka lukevat suomea vieraana kielenä.

— Peli-idea on minun. Petroskoissa pidetään säännöllisesti suomen kielen kilpailuja, muttei pelejä. Lapset tutustuvat pelin kautta muihin lapsiin, jotka lukevat suomen kieltä. Se lisää heidän kiinnostustaan kieleen, Petroskoin 3. koulun suomen kielen opettaja Olga Hristoforova kertoo.

kulttuuri / marraskuu 3, 2017 09:46 / päivitetty marraskuu 3, 2017 09:47
Vepsäläinen kirjailija ja runoilija Nikolai Abramov sai Karjalan kansankirjailijan arvonimen postuumisti.
Jelena Maloduševa
KUVA: Jelena Maloduševa
Nikolai Abramovin sisar Taisia Fedotova ja hänen poikansa Dmitri Fedotov saavat Karjalan kansankirjailijan kunniamerkin Karjalan kulttuuriministeriltä Aleksei Lesoselta (vas).
Karjalan päämiehen määräyksen mukaan vepsäläinen kirjailija, runoilija, kääntäjä ja toimittaja Nikolai Abramov on saanut postuumisti Karjalan kansankirjailijan arvonimen.
yhteiskunta / marraskuu 2, 2017 16:26 / päivitetty marraskuu 2, 2017 16:26
Ilona Veikkolainen
KUVA: Ilona Veikkolainen
Seurakuntalaiset laulavat hymnejä Petroskoin evankelis-luterilaisessa kirkossa Reformaatio 500 vuotta -juhlassa.
Seurakuntalaiset laulavat hymnejä Petroskoin evankelis-luterilaisessa kirkossa Reformaatio 500 vuotta -juhlassa.

Karjalan luterilaiset viettivät Reformaatio500 vuotta -juhlatilaisuutta. Se alkoi juhlajumalanpalveluksesta Petroskoin evankelis-luterilaisessa kirkossa, johon kokoontui noin 200 seurakuntalaista Karjalan piireistä ja myös Murmanskista.

Kirkossa puhuttiin reformaatiosta ja saksalaisesta uskonpuhdistajasta

Martti Lutherista.

talous / marraskuu 1, 2017 10:20 / päivitetty marraskuu 1, 2017 10:20
Marina Petrova
Karjalan hallitus on hyväksynyt budjettiehdotuksen vuodeksi 2018 yksimielisesti.

Karjalan hallitus hyväksyi budjettiehdotuksen vuodeksi 2018 perjantaina 27. lokakuuta. Tasavallan tuloiksi arvioitiin 33 miljardia ja 62 miljoonaa ruplaa ja sama määrä ehdotettiin menoiksi.

— Vaikeuksista huolimatta olemme tasapainottaneet budjetin ensimmäisen kerran. Tietenkin tasapainotus sisältää leikkaukset monilla aloilla, muun muassa leikataan virkamiesten palkkoja, Karjalan hallituksen pääministeri Aleksandr Tšepik sanoo.

Budjetti tasapainotettiin korottomalla tuloja ja supistamalla menoja sekä hakemalla lisää valtionapua.

terveys / lokakuu 30, 2017 13:41 / päivitetty lokakuu 30, 2017 13:41
Ilona Veikkolainen
KUVA: Ilona Veikkolainen
Petroskoin laboratoriossa verikokeen avulla usein todetaan, että veressä on DNA:n mutaatiota.
Petroskoin laboratoriossa verikokeen avulla usein todetaan, että veressä on DNA:n mutaatiota.

 Karjalassa lähes 17 000 ihmistä sairastaa syöpää. Potilaita on paljon Louhen, Kontupohjan, Segežan ja Mujejärven piireissä sekä Petroskoissa.

Viime vuonna uusia syöpätapauksia todettiin 2 929 tasavallan asukkaalla. Toiseksi yleisin oli iho-, keuhko-, maha- ja peräsuolisyöpä ja naisilla oli tavallisin rintasyöpä.

— Viime vuonna ihmiset sairastuivat yhä useammin peräsuolisyöpään.

Sitä oli noin 12 prosenttia kaikista tautitapauksesta, Karjalan varaterveysministerin virkaa toimittava Pavel Terjohin kertoo.

kulttuuri / lokakuu 30, 2017 10:51 / päivitetty lokakuu 30, 2017 10:51
Venäläisen hopeakauden klassikkoteos Jeesuksen ristiinnaulitseminen on näytteillä Karjalan taidemuseossa.
Jelena Maloduševa
KUVA: Jelena Maloduševa
Viktor Vasnetsovin maalaus Jeesuksen ristiinnaulitseminen on esillä Taidemuseon juhlasalissa yhden taulun näyttelyssä 17. joulukuuta saakka.

Karjalan taidemuseo juhli syntymäpäiväänsä 20. lokakuuta. Viktor Vasnetsovin maalauksen palaaminen museoon suuren restauroinnin jälkeen oli paras syntymäpäivälahja museolle.

— Viktor Vasnetsov maalasi Jeesuksen ristiinnaulitseminen vuonna 1902. Meillä ei ole tietoa siitä, missä maalaus oli ennen vuoden 1917 vallankumousta. Karjalaan se pääsi Leningradin museosäätiöstä vuonna 1928, taidemuseon venäläisen taiteen kokoelman hoitaja Sergei Sergejev selittää.